Yhteiselämää PRT:n kanssa on takana jo muutama viikko: Toisinaan elämä PRT:n kanssa on ollut ihanan possunpunaista, mutta kerran jos toisenkin olen krotiilinkyyneleitä silmäkulmastani pyyhkien soittanut maahantuojan edustajalle, kun PRT:n kanssa ei tunnu löytyvän yhteistä säveltä.

Sain kuulla diabetespolilta iloisen uutisen: Saan käyttööni 10 sensoria kuussa, ja laskeskelin palikkamatikallani, että kun yksi sensori kestää keskimäärin sen kolme päivää, hyvällä onnella minulla on läpi kuukauden käytössä reaaliaikainen seuranta kudosnesteen sokrujen kanssa. Asiat vain harvoin ovat näin yksinkertaisia, sillä sensorien toiminta ja vastaavuus verensokerien kanssa näyttää riippuvan kovasti siitä paikasta, mihin sensorin asetan. Kyljessä ja pakarassa kudosnesteen kierto (?) elää aivan omaa elämäänsä suhteessa verensokereihin, sillä kudosnesteestä mitattuna arvoni ovat lähes puolet matalampia kuin verestä mitattuna. Mahamakkaroissani sensori ei viihdy lainkaan kolmea vuorokautta, vaan tympääntyy elämäänsä jo reilun vuorokauden jälkeen. Onneksi vartalossani on yksi paikka, jossa PRT:n sensori viihtyy erinomaisesti: REIDET ! Minun kamalat ja paksut reiteni ! Olen nyt päättänyt , etten koskaan enää moiti reisiäni pulleiksi selluliittikasoiksi, kun sensori kerran pelittää niissä täydellisesti. Itse asiassa, minullahan on täydelliset reidet !

Sensoreita, verensokeriliuskoja ja kyyneleitä on siis kulunut näissä etsintäoperaatioissani  enemmän kuin olin ikinä etukäteen kuvitellut, mutta kaikki tuntuu vaivan arvoiselta niinä hetkinä ja päivinä, kun näen lähes reaaliaikaisesti, miten sokruarvoni heittelevät ja käyttäytyvät erilaisissa tilanteissa. En tainnut kyllä paljon muuta tehdäkään kuin tuijottaa joka viides minuutti sensorin lukemia. Myönnettäköön, että olen ollut hieman yliaktiivinen laittamaan lisää boluksia heti, kun arvot näyttivät noususuuntaan. Samaan aikaan järkytyin, kuinka hirveää sahausta arvoni tekivät vuorokauden aikana, ja päätin laittaa basaalitkin uusiksi. Arvata saattaa, ettei tästä seurannut mitään hyvää: kunnon tappohypoja ja entistä sekaisemmat sokerit, enkä enää tiennyt, mikä korjaus ja muutos vaikutti mihinkin.

Olen siis tarvinnut aimo annoksen jäitä hattuun ja malttia. Seurailin muutaman päivän sokruarvoja ilman jatkuvaa muutosrumbaa, ja niiden pohjalta olen lähtenyt muuttamaan yhtä asiaa kerrallaan. Eilen haukoin henkeäni, kun tajusin, että sokruarvoni pysyivät koko päivän välillä 4.0 - 7.5. En ole koskaan edes voinut kuvitella tuollaisia tasaisia arvoja. Teki mieli suukottaa ihanaa PRT-pumppua:)