Huolia on monenlaisia: Koti-ja työhuolia, lähipäivien huolia ja huolta tulevaisuudesta. Mieltä voi painaa sairaus, oma tai läheisen.

Istun kauniina kesäiltana tietokoneen ääressä kirjoittamassa graduani epätoivoinen ilme kasvoillani ja mietin, saankohan koskaan graduani valmiiksi? Saankohan valmistumiseni jälkeen töitä tai jäänkö ehkä pätkätyökierteeseen? Samaan hengenvetoon mietin huolestuneena, sataakohan ensi lauantaina, jolloin ystäväni menee naimisiin, ja mitenköhän veli pärjää siellä uudessa työpaikassaan. Verensokerimittarin näyttäessä lukemaa 14.7 mmol/l pohdin huolestuneena, saankohan kohta roppakaupalla lisäsairauksia ja pystynköhän saamaan tällä menolla lapsia lainkaan. Missähän se laadullisen tutkimuksen kirjakin on?

Etsiessäni täyteen sullotusta kaapista Eskolan ja Suorannan teosta Johdatus laadulliseen tutkimukseen, päähäni tippui ylähyllyltä teräväkulmainen valokuva-albumi. Laadullinen tutkimus unohtui jäädessäni eteisen lattialle katselemaan valokuvia kesältä 1993. Noissa kuvissa näin itseni kuudentoista vuoden takaa: pieni saparopäinen tyttö, joka ratsasti keppihevosellaan sulka päässä pitkin pihoja, ui pinkissä uimapuvussaan huulet sinisenä ja pomppi Puuhamaassa trampoliinilla suu korvissa ilman etuhampaita. Mietin, mikä yhdisti noita kaikkia kesällä otettuja kuvia.

Huolettomuus

Nuo kuvat huokuivat huolettomuutta.

Huolettomuus taitaa olla yksi olennainen lapsuutta ja aikuisuutta erottava asia. Lapsilla on toisenlainen asenne elämään, mikä näkyi niin selvästi selatessani vanhan valokuva-albumin sivuja. Valokuva-albumin sivuilla näin hymyilevän ja huolettoman lapsen, nyt katsoessani peiliin näen aikuisen, joka huolehtii ja hermoilee kaikesta.

Onko huolettomuus sama asia kuin vastuuttomuus? Lapsena juoksin kesät pitkin pihoja kavereiden kanssa leikkien, ja välillä äiti muistutti ja huolehti siitä, että välipalat tuli syötyä ja insuliinit pistettyä. Pistämiset, välipalat ja verensokerin mittaukset hoidettiin siinä sivussa, ja sen jälkeen leikki taas jatkui. Olisiko huolettomuus sellaista vilpitöntä luottamusta siihen, että elämä kantaa. Sellaista luottamusta, jota koin lapsena tietäen, että isä ja äiti

huolehtivat minusta ja sairauteni hoidosta.

Laitoin kuvan pienestä saparopäisestä tytöstä kalenterini ensimmäiselle sivulle, sillä suunnitellessani ja huolehtiessani elämääni kalenteri kädessä toivon, että tuo kuva lapsuuteni pienestä diabeetikkotytöstä muistuttaisi minua huolettomuudesta. Aikuisen velvollisuuksia ja odotuksia ei voi eikä tarvitsekaan päästä pakoon, mutta aika ajoin olisi hyvä unohtaa huolensa ja palata lapsuuden kesien ajatusmalliin- ja maailmaan. Sopiva määrä huolettomuutta suojelee aikuista diabeetikkoa kaiken pyörityksen keskellä. Kunpa osaisikin ottaa tarpeeksi usein lapsen luottavaisen asenteen elämään!


 

Toivon kesäänne riittävästi huolettomia hetkiä ja kykyä tarttua hetkeen!