" Mistä rakkaus alkaa, se on salaisuus- - ", soivat erään suomalaisen iskelmän sanat radiosta istuessani linja-autossa perjantai-iltapäivänä matkalla kotiin. Muistojen tulva virtaa ylitseni; silloin marraskuussa 2006 alkoi meidän tarinamme. Tuolloin sain eteeni laatikon, jossa luki suurin, selkein kirjaimin: Paradigm Real Time. Tuota hetkeä muistellessa mieleeni tulee joltain luennolta kuultu biologi Karl Grammerin väite, jonka mukaan 30 ensimmäistä sekuntia paljastavat sen, pidämmekö uudesta tuttavuudestamme vai emme. Uskokoon siihen ken tahtoo, mutta saadessani tuon hopeanharmaan pumpun lähettimineen ensi kerran käteeni uskoin rakkauteen ensi silmäyksellä.

Suhteen alkuvaihetta kuvataan usein symbioottiseksi vaiheeksi, jolloin tuntuu, ettei voi olla hetkeäkään koskematta toiseen. Rakastuminen on täynnä hullaantumista ja haltioitumista, realiteeteista irrottautumista, jolloin maailmaa katselee vaaleanpunaisten silmälasien kautta ihmeellisessä onnen tilassa. Tämän tunteen tuomille vaaleanpunaisille silmälaseille on ollut käyttöä: Tämä suhde olisi jäänyt solmimatta, jos siihen olisi ryhdytty pelkällä järkeilyllä miettien, kuinka paljon minun ja PRT:n yhteiselo aiheuttaa ylimääräisiä kustannuksia hankintahetkellä terveydenhuollolle. Uskon, että tähän suhteeseen sijoitettu raha tuo vuosien kuluttua suuret säästöt, sillä yhdessä PRT:n kanssa minulla on paremmat mahdollisuudet hallita verensokereideni vaihteluja. Lisäksi tällä suhteella on ollut ihmeellinen vaikutus elämänlaatuuni – sitä ei voi tosin mitata rahassa.

Symbioosivaiheen kuuluu väistyä aikanaan. Tätä voidaan kutsua erillistymisvaiheeksi. Tuolloin tuntui, ettei niitä vaaleanpunaisia silmälaseja löydä enää nenälleen, vaikka kuinka hakisi. Niiden tilalle löytyvätkin vain tummat aurinkolasit, joiden takaa toisen hyviä puolia on vaikea nähdä: sensori ei toimi, sensorin antamat lukemat kudosnesteen sokeripitoisuudesta ja verensokerimittarin lukemat eivät vastaa lainkaan toisiaan tai sitten iho-ongelmat kiusaavat. Yhteiselo muistuttaa enemmänkin myrkyistä merimatkaa kuin lemmenlomaa, jossa vaaleanpunaisten ajatusten asemasta epätoivo jäytää sisuksia.  Tämäkin suhde vaatii tahtoa sitoutua ja jaksaa yrittää, ei vain niin kauan kun on kivaa. Erillisyyden löytäminen on kuitenkin tärkeää, sillä  yhteiselon onnistumisen kannalta on tärkeää ymmärtää, ettei PRT ole uusi haima, vaan erillinen apuväline diabeteksen hoidossa.

Kumppanuus ei synny itsestään, mutta sitkeys palkitaan. Suhteemme on vaatinut paljon sensoreita, verensokeriliuskoja, kärsivällisyyttä, kokeiluja ja kyyneleitä, mutta kun olen alkanut ymmärtää kumppanini PRT:n tarpeita ja sielunelämää, kaikki on tuntunut vaivan arvoiselta. Tuo pieni kone tekee minut hyvin onnelliseksi, kaikkine puutteineenkin. 

Päätepysäkki lähestyy. Painan Stop-nappia. Linja-auton hiljentäessä vauhtiaan nousen seisomaan jo käytävälle kassieni kanssa. PRT piippaa taskussani.  Samaan aikaan radiossa soi Annika Eklundin kappale Sinussa on jotain:

"Sinussa on jotain, jota ei voi selittää
Sillä sinussa on jotain niin hämmentävää
Sinussa on jotain, jota muut ei ehkä nää
Se on jotain, joka minuun iäksi jää."

Ottaessani taskustani PRT:n, joka hälyttää matalasta arvosta, yhden mielessäni laulun sanoihin. Voisiko paremmin tuota kädessäni olevaa pientä laitetta kuvata !