" Kyllä sulla on helppoa, kun sulla on tollanen superpumppu, joka hoitaa hommat puolestasi",totesi eräs puolituttu diabeetikko minulle hieman närkästyneenä odotellessamme molemmat vuoroamme lähikaupan kassajonossa. Naamani venähti varmaankin melko erikoiseen ilmeeseen, enkä hämmästykseltäni voinut muuta kuin hymyillä väkinäisen kaunista tekohymyä ja samalla nyökytellä päätäni. Vaikeneminenhan on tunnetusti myöntymisen merkki. Ilmeisesti tämä puolituttu oli jonkin puskaradion kautta saanut varsin luotettavaa tietoa tästä ihmekoneesta ja sen käyttäjästä.

Hyvä diabeetikkokollegani, en siinä kaupan kassajonossa maitopurkki kädessäni ehtinyt enkä ymmärtänytkään hämmästykseltäni kertoa sinulle, millaista elämäni on ihan oikeasti PRT:n kanssa. Toivon, että tämän luettuasi sinulla on hiukan oikeampi käsitys tästä ihmekoneesta. Ja ihan pieni vinkki vielä: ei kannata uskoa ihan kaikkea, mitä kylillä kuulee!

Olen antanut melko yltiöpositiivisen kuvan elämästäni PRT:n kanssa, mutta tämä "superpumppuni" ei siitä huolimatta (valitettavasti) ole uusi haima, joka hoitelisi diabeteksen puolestani. Alkuhuuman ja kuherruskuukausien jälkeen voin todeta, ettei PRT ole tuonut jatkuvaa onnea ja onnistumista diabetekseni hoitoon, mutta olen kuitenkin yhä sitä mieltä, että tämä koneeni on siinä mielessä ihmekone, että sillä on ollut ihmeellinen vaikutus elämänlaatuuni.

PRT mittaa viiden minuutin välein kudosnesteen sokeripitoisuutta, ja ilmoittaa tuloksen lähes reaaliaikaisesti - noin kymmenen minuutin viiveellä - pumpun näytölle. Saan tärkeää tietoa siitä, minkälaisissa lukemissa arvoni huitelevat, mutta minä olen kuitenkin yhä se, joka pohtii pää sauhuten liikunnan, insuliinimäärien ja hiilihydraattien yhteensovittamista välillä onnistuen, toisinaan epäonnistuen. PRT on erinomainen apuväline diabeteksen hoidossa, mutta hoitoni suunnittelijaksi siitä ei kuitenkaan ole.

PRT:n tulos ei myöskään vastaa aina sormenpäästä otettua verensokeriarvoa, vaikka useimmiten arvot liikkuvatkin aika lähellä toisiaan. Erityisesti reippaan liikunnan aikana nopeissa verensokerin laskuissa PRT ei tahdo pysyä vauhdissani mukana, ja varsinkin hiilaripitoisen syömisen jälkeen kestää aikansa, ennen kuin PRT ehtii mukaan. Perinteisiä verensokerimittauksia ei siis voi unohtaa PRT:n kanssakaan, mutta mittausten tarve on vähentynyt.

Myös sensorin asetuskohta voi vaikuttaa yllättävällä tavalla tuloksiin: Itse olen myös siitä erikoinen tapaus, että minulla PRT:n sensorit toimivat vain reisissäni - muissa paikoissa arvot ovat yhtä kaukana todellisuudesta kuin hamsteri hornetista. Jo valmiiksi iho-ongelmaisena olen törmännyt myös ongelmiin kaikkien teippien ja kalvojen kanssa, ja olen saanut tehdä melkoista salapoliisityötä etsiessäni sopivia vaihtoehtoja, joilla kiinnittää lähetin ja suojata sensori. Erilaisia rasvoja ja voiteita on tullut kokeiltua mahtaviin teippien jättämiin jälkiin – kylpyhuoneen kaappia ei uskalla enää edes avata, jollei halua niskaansa varsin kattavaa purnukoiden ja tuubien valikoimaa! Pumpunkäyttäjänä luulin, että minulla on kaapin hylly täynnä kaikkea pumpun oheismateriaalia, mutta PRT:n myötä pieni jääkaappinikin pullistelee liitoksistaan, sillä sensoreita tulee säilyttää kylmässä pahvipakkauksessa. Olisiko syy siihen, että painoni on lähtenyt PRT:n myötä laskusuuntaan, siinä, että jääkaappiini ei enää yksinkertaisesti enää mahdu kovin paljon ruokaa.

Hyvä kollegani, ei PRT ole oikotie onneen, mutta uskallan väittää, että hyvä väline sen saavuttamiseen, jos on valmis ottamaan kaikki PRT:n tuomat ilot ja surut vastaan - pilke silmäkulmassa tietysti.